0 Comments
Quba (SALT´N´PEPA ELITE HOUSE) osoittautui myös veriryhmältään DEA 1.1. negatiiviseksi koiraksi ja on siten meidän porukan viides verenluovuttaja!
Tänään on suoritettu ensimmäiset harjoittelut. Kävi niin sopivasti, että samalla kun näin Lennin jälkikasvun ensimmäistä kertaa, pääsin myös tekemään harjoittelun 1. osion samoilla kavereilla.
Pennut olivat varsin mainioita, kukaan ei noteerannut toimenpidettä millään tavalla. Vaikka itseäni kieltämättä hieman alkuun hirvitti, niin rutiini ja oma tapa toimia löytyi yllättävän nopeasti. Ensimmäinen kokemukseni minisiruista, saattaa olla että tulevat jatkossa käyttöön itsellekin. Astutuksen aikaan progesteroni oli 23,0 ng/ml, joten hieman tässä ehti jännittämään menikö astutus liian myöhään. Onneksi ei!
Astutus tapahtui juoksupäivällä 15, aiemmin kun kokeiltiin niin oli selkeästi liian aikaista sekä urokselle että nartulle. Taavi (DARGAARD STUART SAPPHIRE) kävi luustokuvauksissa mukavin tuloksin: B/C, 0/0, LTV4, SP0, VA1
Meiltä on tällä hetkellä 5 dobermannia mukana DeepScan Diagnostics Koirien syöpätutkimuksen 2. vaiheen seurantaryhmässä. HUOM! Dobermannien omistajat! Etsimme lisää tiettyjen rotujen edustajia mukaan tutkimukseen, jotta voimme jatkossa auttaa vielä tehokkaammin ja aikaisemmin rotukohtaisten terveyshaasteiden kanssa.
Yhteydenotot voi osoittaa osoitteeseen: deepscan @ deepscandx.com. Armi on astutettu onnnistuneesti. Remu oli ensikertalaiseksi oikeinkin pätevä uros ja homma oli valmista alle tunnin visiitillä Poriin.
Armi, Merri, Lenni & Lisbet ovat veriryhmältään DEA 1.1 -negatiivisia koiria ja pääsevät tekemään tärkeää työtä verenluovutuksessa säännöllisin väliajoin. Seuraavaksi vuorossa on Quba, toivottavasti hänestäkin tulee sankarikoira @Vettori
Pirjo & Papu (DARGAARD AITO AAMUTÄHTI) pronssia DCWM50-luokasta!
Kasvattaja onnittelee ihan huikeesta suorituksesta! |
Mia / DargaardUutisia, tapahtumia ja yleistä ajatuksenvirtaa Archives
January 2025
Categories |